Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 -

N:o 2368 - Perjantai 2021-03-26 - Viikkosanomat
Edellinen - Seuraava - Kaikki etusivut - 2021 - Sivustot

2021 Maalis

"Puuhevoset ja jäljet". Torstaina 18.3.2021 klo 16:18. Etelä-Suomi. Kirkkonummi. Lapinkylä. Kuva: Pertti Manninen.

Jälkisana pääministeri Sanna Marinin lausuntoon liikkumisrajoitusten kahdesta välttämättömästä kriteeristä.

Uutislähetyksen alkuosa tiistaina 23.3.2021 17:00. Yle Radio1. Sarjasta Epätäydellinen maailma puheentunnistuksella.

"Huomenna on plusasteita koko maassa studiossa Anna Maria Haarala Hyvää iltapäivää

hallitukselta odotetaan päätöksiä mahdollisista liikkumisrajoitukset ista illan aikana hallitus ei löytänyt yksimielisyyttä eilisessä neuvotteluissa keskustelujen on määrä jatkua noin tunnin kuluttua sen jälkeen kun Hallitus on kertonut suunnitelmistaan muille eduskunta puolueelle

pääministeri Sanna Marin totesi kokoukseen saapuessaan että liikkumisrajoitukset ja ei tule mikäli ne eivät ole aivan välttämättömiä tällä hetkellä en osaa ennakoida Mikä on keskustelu lopputulema Me olemme eilen käsittelee tätä hallituksessa ja kysymään käytännössä siitä onko tämänkaltaisiin toimenpiteisiin välttämätöntä ryhtyä vai ei

meillä on THL Lancer Varvio asiasta heidän näkökulmansa on että tämänkaltaiset rajoitustoimenpiteet ovat välttämättömiä epidemian hallitsemiseksi tulevina viikkoina ja kuukausina Toisaalta se Kysy joku kysymys joka tässä on vielä auki on se että onko se väistämätön turvaamisen näkökulmasta ja mikäli nämä molemmat elementit eivät toteudu eli ei ole välttämättä molempien osalta niin epäilen että tällöin eduskuntaan ei tällaista esitystä annetaan
...
Uutislähetys kokonaan täällä.

Jälkisana.

Pääministeri Marinin lausunnon jälkiosa kuului: "Onko se välttämätöntä terveydenhuollon kantokyvyn puolesta". Tämä 19:30 FST:n uutislähetyksestä.

Tämä siis tarkoittaa, että levitköön virus, jos se pystytään hoitamaan sairaaloissa. Siis leikittelyä ihmisten terveydellä ja hengellä. Ja ihan tosissaan pääministeri lausui näin.
Pertti Manninen 19:40.

Täydennys:
Pääministeri Sanna Marinin lausunto kokonaisuudessaan Säätytalon portailla tiistaina 23.3.2021 iltapäivällä:
"Tällä hetkellä en osaa ennakoida mikä on keskustelujen lopputulema. Me olemme eilen käsitelleet tätä hallituksessa ja kyse on käytännössä siitä onko tämän kaltaisiin toimenpiteisiin välttämätöntä ryhtyä vai ei. Meillä on THL:n selvä arvio asiasta, heidän näkökulmansa on että tämänkaltaiset rajoitustoimenpiteet ovat välttämättömiä epidemian hallitsemseksi tulevina viikkoina ja kuukausina, mutta toisaalta se kysymys , joka tässä on vielä auki on se että onko se myös välttämätöntä terveydenhuollon kantokyvyn turvaamisen näkökulmasta."

Lähde: FST:n uutislähetys tiistaina 23.3.2021 19:30. Kuvasarja tulossa.
Pertti Manninen keskiviikkona 24.03.2021 klo 9:46.

Topautoosat.fi

Renkaat.com


Uusimmat kasinot herättävät kiinnostusta


19.2.2021. Minna Canthin päivä. Tasa-arvon päivä.

"Minna Canth muistettuna". Jyväskylä. Kirkkopuisto. Tiistai 2013-03-19 16:45.
Kuva: Pertti Manninen. 

Ensimmäinen ehto naisen edistymiselle on persoonallinen ja henkinen vapaus. Siihen perustuu kaikki muu. 
Minna Canth

Kuva

http://www.
nettisanomat.com/
2013/03/19/etusivu.html


Tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaara Radion Ykkösaamussa toimittaja Pirjo Auvisen haastattelussa perjantaina 19.3.2021 08:10. Lue!

2021 maaliskuu

Uutislähetys torstaina 18.3.2021 klo 7:00. Epätäydellinen maailma. MTV:n uutiset, Classic puheentunnistuksella. Lue!


Pääministeri Sanna Marin rajallatestauksista: ”Tämä ei ole päätös, jonka maan hallitus voisi tehdä." Lue!



"Jos se voisi tehdä, se päätös olisi varmasti jo tehty." Lue!


Maaliskuun kahdeksas. Kansainvälisenä naistenpäivänä lehden logona on tänään erika.fi.



Arkisto 2006: Kansainvälisen naistenpäivän pyöräilyä
08.03.2006 Kuva


YK-päivä KANSAINVÄLINEN NAISTENPÄIVÄ

International Women's Day
Lue!


Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi


Yhteys - Dilemma
- Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen
- Yhteys: nettisanomat @hotmail.com
- Jokaiselle etusivulle


Uusimmat kasinot herättävät kiinnostusta

Yksi asia joka nousee esille etenkin viimeisen vuoden ajalta on netissä tapahtuva pelaaminen. Kun kokoontumisia on rajoitettu ja pelaaminen on yhä suuremmissa määrin siirtymässä verkkoon, ovat myös uudet kasinot alkaneet herättää kiinnostusta pelaajissa. 

Mikä näissä uusissa sivustoissa sitten viehättää? Eikä vanhassa ja tutussa paikassa olekaan enää hauskaa pelata. Kysymyksiä on ilmoilla paljon, mutta onneksi niihin on tarjolla myös selventäviä vastauksia asiaa miettiville. 

Maksujen nopeudet ovat kasvaneet 

Tärkeä asia sivustolla kuin sivustolla on sen tuoma nopeus. Jos pelaaja esimerkiksi voi tallettaa rahaa kasinolle alle minuutissa, tulisi myös kotiutusten toimia aivan samalla tavalla. 

Vaikka internetin onkin yhdistänyt ihmisiä toisiinsa jo 30-vuoden ajan, eivät varojen siirrot verkossa ole olleet riittävän nopeita. Vasta muutaman viimeisen vuoden aikana nettikasinot ovat alkeneet siirtyä nopeisiin kotiutuksiin.

Aikaisemmin nopeana kotiutuksena voitiin pitää sellaista siirtoa, joka saapui tiilille alle 3 vuorokaudessa. Nykyään pelaaja saattaa jo turhautua, kun siirrossa kestää kauemmin kuin tunti. Yhä useampi kasino onkin alkanut tarjota pelaajilleen alle 5 minuutin kotiutuksia. 

Sivustoihin tutustuminen on erittäin helppoa. Valitse vain ensin lista, josta haluat valita juuri sinulle sopivan sivuston. Katso täältä uudet nettikasinot, niin tiedät missä pelata turvallisesti sekä luotettavasti ilman huolia huijauksista. 

Pelaajien toiveita on siis selkeästi kuunneltu. Nähtäväksi jääkin, että kuinka nopeasti kasinot pystyvät rahaa enää näiden päivitysten jälkeen käsittelemään. 

Uudet sivustot tuovat uusia pelejä 

Luonnollisesti toinen asia mikä herättää pelaajien mielenkiinnon uudella kasinolla ovat sen tuomat pelit. Menneinä vuosina saatettiin hyvänä kasinona pitää sellaista sivustoa, jolta löytyi pelejä esimerkiksi viideltä eri tuottajalta. 

Nykyään uusia pelejä saattaa tulla jopa kymmeniä viikossa parhaimpaan sesonki aikaan. Tämän asian ovat huomanneet myös uudet sivustot. Kun pelejä tarjotaan tiuhaan tahtiin eivät ne vanhat ja tutut pelit tunnu kovin tylsiltä. On myös hyvä muistaa se, että vaikka uusia pelejä tulee kovaan tahtiin, on tarjolla myös aina klassisiakin pelejä. 

Nykyään uudet kasinot aloittavat matkansa jopa tuhansien pelien kanssa. Tämä on mahdollista ns. ‘’Avaimet käteen’’ -periaatteella, jonka avulla uudet sivustot voivat ostaa valmiin alustan niitä tuottavilta yhtiöiltä. 

Jokaiselle löytyy varmasti miellyttävä sivusto 

Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä ominaisuutena on sivuston teema. Vuosia sitten verkossa oli vain kourallinen toimijoita, joita voitiin kutsua luotettaviksi. Jos jonkin sivuston teema tai tyyli ärsytti pelaajaa, ei hänellä ollut hirveästi varaa valita, koska toimijoita oli niin vähän. 

Nykyään tarjolla on kuitenkin jos jonkinmoista eri toimijaa. Teemana voi olla perinteisen kasinon tai urheilun lisäksi esimerkiksi avaruusmatkailu, ralli tai vaikkapa alienit. Mahdollisuuksia juuri oman sivuston valintaan on siis huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi 2000-luvun alussa.


2021 Maalis "Plus 10". Tiistaina 23.3.2021 klo 14:35. Etelä-Suomi. Uudenmaan sairaanhoitopiiri. Kirkkonummi. Björkdal. Kuva: Pertti Manninen.
Uutislähetys tiistaina 23.3.2021 17:00. Yle Radio1. Sarjasta Epätäydellinen maailma.

"Huomenna on plusasteita koko maassa studiossa Anna Maria Haarala Hyvää iltapäivää

hallitukselta odotetaan päätöksiä mahdollisista liikkumisrajoitukset ista illan aikana hallitus ei löytänyt yksimielisyyttä eilisessä neuvotteluissa keskustelujen on määrä jatkua noin tunnin kuluttua sen jälkeen kun Hallitus on kertonut suunnitelmistaan muille eduskunta puolueelle

pääministeri Sanna Marin totesi kokoukseen saapuessaan että liikkumisrajoitukset ja ei tule mikäli ne eivät ole aivan välttämättömiä tällä hetkellä en osaa ennakoida Mikä on keskustelu lopputulema Me olemme eilen käsittelee tätä hallituksessa ja kysymään käytännössä siitä onko tämänkaltaisiin toimenpiteisiin välttämätöntä ryhtyä vai ei

meillä on THL Lancer Varvio asiasta heidän näkökulmansa on että tämänkaltaiset rajoitustoimenpiteet ovat välttämättömiä epidemian hallitsemiseksi tulevina viikkoina ja kuukausina Toisaalta se Kysy joku kysymys joka tässä on vielä auki on se että onko se väistämätön turvaamisen näkökulmasta ja mikäli nämä molemmat elementit eivät toteudu eli ei ole välttämättä molempien osalta niin epäilen että tällöin eduskuntaan ei tällaista esitystä annetaan

eduskuntapuolueiden kokousta säätytalolla seuraa politiikan toimittaja Ari hakahuhta Ari mikä tilanne siellä tällä hetkellä on

tällä hetkellä niin hallitus kuin oppositiopuolueet kin istuvat sähkötalossa ja heille kerrotaan mikä on tautitilanne tällä hetkellä ja sitten terveys asiantuntijoiden arvion niin tästä hoidon tulevasta tarpeesta kuin taudin kehittymisestä Ken ja kuten tuossa pääministeri Sanna Marinin lausunnossa kuutin ääni on hivenen kellossa muuttunut

hallituksen suunnalla epäilevän miksi siitä sen suhteen esittääkö hallitus liikkumisrajoitukset ja Eli se että THL hyvinvointilaitos on esittänyt tällaista että ne pitäisi valmistella ja sitten ja seuraava tämä sitten sitä että mitä se haittaa käyttöönottoa niin nyt sitten Tämä hoitotarpeen tilanne muun muassa vaikuttaa siihen ja ylipäätään tämä tautitilanne

ja oikeusministeri tuskaili tunne neuvottelut mennessään että ja keskustan Annika Saarikko että nyt esimerkiksi jo pelkästään pussiin terveys asiantuntijoita on kuultu useampi eri näkemys vuorokauden aikana tästä tilanteesta

mutta tänään hallitus tekee ratkaisunsa esittääkö se liikkumisrajoitus ne käyttöönottaa vaiheisen pääministeri lupa sisään sisään mennessä

Millä tavalla ministerit ovat nyt sitten arvioineet todennäköisyyttä sille että Pidetäänkö näitä liikkumesta majoituksia

lähete kriteerit sanoivat että he haluavat nyt saada tietoa Ja sitten pohtivat sitä että pystyykö Ovat varmaan perustelut sellaisia että myös eduskunnan perustuslakivaliokunta voi huoltaa liikkumisrajoitus ennen käyttöönottoa sehän olisi merkittävä puuttuminen kansalaisten perusoikeuksiin sen vuoksi enää perusteet täytyy olla hyvät ja se täytyy olla välttämätöntä ja tässä yhteydessä on sitten keskusteltu myös siitä että pitäisikö jotain muita toimia ottaa käyttöön esimerkiksi maskien käytön edelleen lisäämiseksi tai sitten jotain muuta

mutta tällä hetkellä tilanne on se että tartunnat leviävät etenkin vapaa-ajan tapaamisissa ei esimerkiksi niinkään paljon kaupoissa niin sen vuoksi hallitus ei tällä hetkellä harkitsee esimerkiksi pelkästään kauppoja koskevia määräyksiä esimerkiksi niin että joitakin kauppoja erikoiskauppoja suljettaisiin mutta ne saattavat olla osana liikkumisrajoitukset ja jos ne otetaan hanna-mari

varsinais-suomessa tulee voimaan uusia Corona rajoituksia joukkoliikenteeseen ja liikenne- ja Viestintävirasto traficom rajoittaa joukkoliikenne välineiden suurinta sallittua matkustajamäärää puoleen yli huomisesta lähtien rajoitus koskee sekä tie että raideliikennettä ja se on voimassa reilun kuukauden

mukaan äärioikeistolaisen terrorismin uhka on voimistunut Suomessa Supon tarkkailussa on äärioikeistolaisia toimijoita joiden kohdalla on viitteitä terroristisen tekojen valmistelusta Marjatta Rautio

Suomessa on vain yksi kansalaisten turvallisuutta syvästi järkyttynyt terrori-isku Turussa kolme ja puoli vuotta sitten tulee terrorismin uhka arvio oli tässä olla kaksi eli kohonnut ja Tällä tasolla ollaan suojelupoliisin mukaan yllä sota mukaan uskotaan kuitenkin äärioikeistolaisen kuhan vahvistuminen paketista niskoja valmistelusta Elina Niva jossa neljä sadassa heistä suurin osa on radikaalista mistä ja joita sukua pitää suurimpana uhkana turvallisuudelle mutta ainakaan henkilön Ykköset kansalaisen terveysmenot entisestä vahvistuneet ostaminen Suomessa voimistuneet ja tällainen ylisukupolvinen radikalisaatio on myös myös Suomessa ilmiö joka näyttää näyttää mahdolliselta

todennäköisin terrori-isku toteutettaisiin helposti saatavilla olevilla välineillä esimerkiksi terassille tai ajoneuvoille ei kuitenkaan Sulje pois mahdollisuutta tuliaseiden tai jopa räjähteiden käyttöön Suomessakin

Maaseudun kehittämistä tuettiin viime vuonna noin kahdella miljardilla eurolla summasta noin 40 prosenttia oli eu-rahoitusta x ruokavirasto 2 miljardin euron summasta leijonanosa oli Vilja ja tukia niillä halutaan turvata kotimainen ruoantuotanto ja kohtuuhintaiset elintarvikkeet tuen saajia oli viime vuonna vajaat 60 000 josta 90% maatiloja

romutuspalkkio ilta on haettu alkuvuonna runsaasti romutuspalkkiota oli alkuvaiheessa ongelmia kun ne traficom neuvoi useasta autosta palkkioita hakeneita virheellisesti useita autoja turhaan mutta näette ohjataan hakemaan korvausta valtiokonttorista timo-pekka heima moneen käyttöikänsä lopulle tulee henkilöauton Taivaalla on päättynyt

alkuvuonna Suomen autokierrätyksen toimitusjohtaja Juha kenraali 3 kuukauden aikana kuitenkin sähköpyörään johon tukea saa 1000€ ylijohtaja Kati Heikkinen traficom Insta sisällä ja niistä yli 2000 sähköavusteinen polkupyörä hankintaan ja sitten vähän autojen hankinta joukkoliikenne lipun hankinta Jos nämä kaikki tulevat saamaan laskennallisesti noin puolivälissä menossa

sähköpyörät eivät innosta Juha Kenraali on on vaikea sanoa kuinka moni esimerkiksi aidosti vaihtaa sähköpyörään autosta kokonaan ja ja rupee käyttää sähköpyörää kesät talvet mieluummin se on vaikea uskoa

palkkion kampanjan alkua sotki traficomin virheellinen neuvonta alkuvaiheessa virasto neuvoi että yhden uuden auton hankintaan voisi käyttää useita romutuspalkkiota linjattiin ettei näin ole

traficomiin Heikkinen Mitä kaikkea non 323 tämmöstä niinku hakemusta tässä ja puolet näistä Niin hakemuksesta on semmoisia joissa on että niinku siinä että että kuka ne romuautot on omistanut tai että onko se hakija omistanut ne niin kauan pitää tommosta edellyttää neuvonta virheestä vahinkoja kärsineet ohjata hakemaan korvausta valtiokonttorista sen mukaan hakemuksia Ei ole vielä käsittelyssä eikä tiedetä miten korvaukset muodostuvat

lämmintä ilmaa virtaa lännestä Suomeen ja tänään saa on poutainen ja vähä pilvinen Huomenna on hieman pilvisempää mutta edelleen pääosin poutaista pohjois-lapissa voi tulla räntää

sanotaan 17.10 tiistaipäivää Tässä on Tuija Kurvinen matka sotapropagandaa sarja se kietoutuu Kotiliesi lehtien maailmaan jossa naisia pistettiin tekemään lisää lapsia ja uhraamaan miehensä isänmaalle ja ruostetta on klo 17.30 elokuva naisissa tunnelmissa ja Romano mirits ohjelmassa tavataan Marco Lundberg häntä kuultiin viimeksi noin vuosi sitten jolloin Corona aika oli alkanut poikkeustila aineen Ja nyt kuunnellaan mitä mä oon ympärille nyt kuuluu ja miten Corona vuosi on sujunut jakolaakso toimittaa

teoksen luento jatkuu 1820 ja sitten soivat hartaat sävelet iltahartauden pitää tänään ohjelmistoarkkitehti Kalle Laamanen metodistikirkossa julkujärven tä

Nyt jatkuu tutkimusmatka sotapropaganda sarja joka perustuu sen ja Aunelan väitöskirjaan Kuinka naistenlehdistä tuli osa sotapropagandaa

sarjan neljännessä osassa suomalaiset nais toimittajat saavat ohittamaton kutsun vuonna 1942 Kotilieden toimittajat lähtevät päätoimittaja Alli wiherheimo johtamana natsi-saksaan sisarten vieraasi samaan aikaan Saksa kuljettaa juutalaisia keskitysleireille pitkin reininlaakso väitöskirjan tekijä Seija aunila polkee juna kulkee tahdissa kohti Saksan kansallisarkistoon

Minä olen Seija aunila väittelin äskettäin tohtoriksi toisen maailmansodan Kotiliesi lehtiä propagandasta väitöskirjan olisin ehkä voinut tehdä kirjaston tutkia huoneessa Minä löysin kuitenkaan voi sen sisällä istun se ei kyennyt siksi lähdin tosi Viimeisen puolen vuoden aikana pisin tekemäni matkannutta Jyväskylä mutta palataan ajassa 4 vuotta taaksepäin aikaan jolloin matkustaminen oli vielä mahdollista Tämä oli neljäs matkani reininlaakso oppaat ..."

Uutislähetys tiistaina 23.3.2021 17:00. Yle Radio1. Sarjasta Epätäydellinen maailma. Puheentunnistuksella.
Katkonut Pertti Manninen.

Jälkisana.

Pääministeri Marinin lausunnon jälkiosa kuului: "Onko se välttämätöntä terveydenhuollon kantokyvyn puolesta". Tämä 19:30 FST:n uutislähetyksestä.

Tämä siis tarkoittaa, että levitköön virus, jos se pystytään hoitamaan sairaaloissa. Siis leikittelyä ihmisten terveydellä ja hengellä. Ja ihan tosissaan pääministeri lausui näin.
Pertti Manninen 19:40.

Täydennys:
Pääministeri Sanna Marinin lausunto kokonaisuudessaan Säätytalon portailla tiistaina 23.3.2021 iltapäivällä:
"Tällä hetkellä en osaa ennakoida mikä on keskustelujen lopputulema. Me olemme eilen käsitelleet tätä hallituksessa ja kyse on käytännössä siitä onko tämän kaltaisiin toimenpiteisiin välttämätöntä ryhtyä vai ei. Meillä on THL:n selvä arvio asiasta, heidän näkökulmansa on että tämänkaltaiset rajoitustoimenpiteet ovat välttämättömiä epidemian hallitsemseksi tulevina viikkoina ja kuukausina, mutta toisaalta se kysymys , joka tässä on vielä auki on se että onko se myös välttämätöntä terveydenhuollon kantokyvyn turvaamisen näkökulmasta."

Lähde: FST:n uutislähetys tiistaina 23.3.2021 19:30. Kuvasarja tulossa.
Pertti Manninen keskiviikkona 24.03.2021 klo 9:46.

Konevitsan kirkonkellojen soidessa taustalla Ylen Muistojen bulevardilla, josta soittajien pitkästä listasta voi mainita Sakari Kukon, jota joskus vuosikymmeniä sitten kävin kuuntelemassa vuosia sitten edesmenneen Veikko P:n kanssa Natsalla Kasarminkadulla, Nykyisin ravintolan nimi on Kaarle XII. Tallella on vielä 8 mm:n kaitafilmit, ilman ääntä, jossakin laatikon pohjalla. Piirpauken Muistojen bulevardilla soinut esitys oli vuodelta 1975.
Pertti Manninen keskiviikkona 24.03.2021 klo 9:46.

 

19.2.2021. Minna Canthin päivä. Tasa-arvon päivä.

"Minna Canth muistettuna". Jyväskylä. Kirkkopuisto. Tiistai 2013-03-19 16:45.
Kuva: Pertti Manninen. 

Ensimmäinen ehto naisen edistymiselle on persoonallinen ja henkinen vapaus. Siihen perustuu kaikki muu. 
Minna Canth

Kuva

http://www.
nettisanomat.com/
2013/03/19/etusivu.html


Tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaara Radion Ykkösaamussa toimittaja Pirjo Auvisen haastattelussa perjantaina 19.3.2021 08:10. Lue!

 


2021 maaliskuu

Uutislähetys torstaina 18.3.2021 klo 7:00. Epätäydellinen maailma. MTV:n uutiset, Classic puheentunnistuksella. Lue!


Pääministeri Sanna Marin rajallatestauksista: ”Tämä ei ole päätös, jonka maan hallitus voisi tehdä." Lue!



"Jos se voisi tehdä, se päätös olisi varmasti jo tehty." Lue!


Maaliskuun kahdeksas. Kansainvälisenä naistenpäivänä lehden logona on tänään erika.fi.



Arkisto 2006: Kansainvälisen naistenpäivän pyöräilyä kirkkaan kirpeänä pakkaspäivänä Suomessa.
08.03.2006 maaliskuun keskiviikkona klo 15.13. Kuva Pertti Manninen, Jyväskylä. Kuva


YK-päivä KANSAINVÄLINEN NAISTENPÄIVÄ

International Women's Day
Lue!


Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi

Kuvatervehdys Jyväskylästä. Kuvat


Kuvatervehdys Jyväskylästä. Kuvat


Arkisto 2006. Lapsenlapsi syleilee mummiaan lähtiessään kotimatkalleen tämän 90-vuotispäiviltä.




05.03.2006 maaliskuun sunnuntaina klo 15.28. Kuva

Arkisto 2001
Helsingin Sanomat julkaisi lauantaina 10. maaliskuuta 2001 KOTIMAA/ POLITIIKKA- sivun alaosassa koko sivun levyisenä seuraavan
jutun: "Erään kirjoituksen tarina" Lue!


Helmikuun 11. Argumentoinnin oppitunti. Soten lainmukaisuus taas ...


"Murtuma on erittäin pirtaleinen." Kuvannut A.S. Keski-Suomen keskussairaalassa syyskuussa 2000. Sivulle 7.9.2000.

Esimerkkinä HS:ssä julkaistu artikkeli: Soten lainmukaisuus taas arvioitavana.
Lue!


Helmikuun 6. päivänä 2021.


- Nyt on saamelaisten syntymäpäivä." Lue!
Saamelaisten kansallispäivänä. LUE!


Helmikuun 5. päivänä 2021.
J.L. Runeberg


Katkelma:
MUUTAMIA SANOJA LUONNOSTA, KANSAN LUONTEESTA JA ELINTAVOISTA. LUE!

"Se tapahtui uudestaan ja uudestaan." Tuukka Tervonen. Lue!



"Vietetään vainojen uhrien muistopäivää eli YK määrittelemänä holokaustissa menehtyneiden muistopäivää"
Lue!




1.1. Auld Lang Syne.
Kuvasarja.

Tammikuu 2021.
Tuppurainen elvytysvälineestä: Suomi saa, mitä tilasi. Lue ja kuuntele!
2021. TAMMIKUU.
EU-elvytyspaketin mahalasku! Lue!



Koska kelkkasafareille ei ole tulijoita, suurin osa Mikkolan firman moottorikelkoista on myyty. Ostajia on ollut Helsinkiä myöten. Lue!


2021. TAMMIKUU. Suomi24.fi. Keskustelu. Juha Sipilän mukilointi eduskuntatalon lähellä. Lue!


"Suomi voittaa aina". KUVA

2.1.2021. Lauantai. Pääministeri Sanna Marinin uudenvuoden tervehdys 31.12.2020. Lue!



1.1. Auld Lang Syne


Yhteys - Dilemma
- Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen
- Yhteys: nettisanomat @hotmail.com
- Jokaiselle etusivulle!


2021 Maalis

19.2.2021. Minna Canthin päivä. Tasa-arvon päivä.

"Minna Canth muistettuna". Jyväskylä. Kirkkopuisto. Tiistai 2013-03-19 16:45.
Kuva: Pertti Manninen.
 

Ensimmäinen ehto naisen edistymiselle on persoonallinen ja henkinen vapaus. Siihen perustuu kaikki muu. 
Minna Canth

http://www.nettisanomat.com/
2013/03/19/etusivu.html


Tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaara Radion Ykkösaamussa toimittaja Pirjo Auvisen haastattelussa perjantaina 19.3.2021 08:10. Lue!


Maaliskuu. Tasa-arvo

Ensimmäinen ehto naisen edistymiselle on persoonallinen ja henkinen vapaus. Siihen perustuu kaikki muu. 
Minna Canth

Ei ole mitään yhteiskunnallista toimintaa, joka kuuluisi naiselle naisena ja miehelle miehenä.
Platon

Koska olen mies, minusta voi tulla Paavi.
Miguel de Cervantes (1547-1616)

Koska ole mies, minusta ei voi tulla naisten pesutilojen siistijää.
Adonis

Päästäkää naiset kerran tasa-arvoiseen asemaan kanssanne, ja siitä lähtien he ovat yläpuolellanne.
Cato

En pysty sanomaan, ovatko naiset miehiä parempia - mutta varmaa on, että he eivät ainakaan huonompia ole.
Golda Meir

Yhteiskunnallisia edistysaskeleita voidaan mitata vain naissukupuolen yhteiskunnallisen aseman perusteella.
Karl Marx

(35) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.

 

ARKISTO maaliskuu

2001
.
Vallan väärinkäyttöä. Ahtisaari, Clinton. 15.3.2001
2006.
Lennart Meri
1929- 2006. 14.3.2006
2011. Käskyttikö Harkimo teloituksen? 19.3.2011
2016. Pääministerikin ymmärtää matalapalkkaisia naisia, hädän hetkellä. Sipilä. 19.3.2016.


2021 maaliskuu

Uutislähetys torstaina 18.3.2021 klo 7:00. Epätäydellinen maailma. MTV:n uutiset, Classic puheentunnistuksella. Lue!


Pääministeri Sanna Marin rajallatestauksista: ”Tämä ei ole päätös, jonka maan hallitus voisi tehdä." Lue!



"Jos se voisi tehdä, se päätös olisi varmasti jo tehty." Lue!


Maaliskuun kahdeksas. Kansainvälisenä naistenpäivänä lehden logona on tänään erika.fi.



Arkisto 2006: Kansainvälisen naistenpäivän pyöräilyä kirkkaan kirpeänä pakkaspäivänä Suomessa.
08.03.2006 maaliskuun keskiviikkona klo 15.13. Kuva Pertti Manninen, Jyväskylä. Kuva


YK-päivä KANSAINVÄLINEN NAISTENPÄIVÄ

International Women's Day
Lue!


Kuvatervehdys Jyväskylästä. Kuvat


Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi


2021 Maalis
Pääministeri Sanna Marin rajallatestauksista: ”Tämä ei ole päätös, jonka maan hallitus voisi tehdä." Lue!


"Jos se voisi tehdä, se päätös olisi varmasti jo tehty." Lue!
2021. Maaliskuu.
FINAL LAP & FINISH. Bolshunov vs. Kläbo. MM50. Kuvat. OSA1 - OSA2
Arkisto 2001 Maaliskuu
Helsingin Sanomat julkaisi lauantaina 10. maaliskuuta 2001 KOTIMAA/POLITIIKKA- sivun alaosassa koko sivun levyisenä seuraavan
jutun:
"Erään kirjoituksen tarina" Lue!
2021 Maalis
Uutislähetys torstaina 18.3.2021 klo 7:00. Epätäydellinen maailma. MTV:n uutiset, Classic puheentunnistuksella.

”Uni studiossa erittäin hyvää huomenta

lähijunaliikenne etelä-suomessa on tänään ja huomenna lähes pysähdyksissä veturinkuljettajien Lakon vuoksi valtaosa lähijunissa on peruttu VR kehottaa varautumaan liikkumiseen muilla kulkuvälineillä veturinkuljettajat ilmoittavat Lakon syyksi vr:n sopimusrikkomuksen ja vakiintuneiden työehtojen yksipuolinen muuttamiseen kaukoliikenteen junien on määrä kulkee kuitenkin normaalisti

hallituksella on suuri huoli etenkin pääkaupunkiseudun Corona tilanteesta vaikka koronatartunta vuotta kuvaava Corona solun myötä hallitus sai eilen tilannekatsauksen Corona tilanteesta mutta uusia päätöksiä Ei tehty Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin mukaan ja terveydenhuollon kantokyvyn osallistumisaste on lähestymässä

tiede ja kulttuuriministerin Annika Saarikko sairaalahoidon Näytä liian liian suurelta täällä pääkaupunkiseudulla ymmärrän että moni on kovilla Ei vaan koronan vuoksi

Laine käyttämään rajoitusten vuoksi ja siksi Start tasapaino luonne vaatepohdintoja toivoisi että tämmöisellä niinkun tiedottamis- kampanjalla ja silleen et ihmiset on entistä varovaisempia ja maskit otettaisiin käyttöön ja turhaa liikkumista vältettäisiin Toivottavasti tällä pärjättäisiin sanoo

Euroopan lääkevirasto kokoontuu tänään arvioimaan Astra zeneca Anna Corona rokote aina mahdollista yhteyttä verisuonitukos riskiin lopputuloksesta otetaan illalla

Suomen Kansallinen rokotusohjelman tuntia ryhmäkeskustelu ilmoituksista ja ollaan jo sairastaneiden rokotuksista eilen myös tämän kokouksen ja onnistaa tiedotetaan mahdollisesti tänään

useat Euroopan maat ovat keskeyttäneet alhainen Corona rokotteen käytön mahdolliseen veritulppariski takia ja

Perussuomalaiset on edelleen maan suosituin puolue ja sen eroon toisena olevaan sdp:n kasvaa selviän Helsingin Sanomien kyselystä viime kuussa puolueet olivat lähes tasoissa notan YT eroa on Perussuomalaisten hyväksi prosenttiyksikön verran aina Perussuomalaisten kannatus on nyt 21,5 sdp:n 25% kolmantena olevaan Kokoomuksen kannatus laski 0,4% kuuteentoista prosenttiin neljänneksi suosituin keskusta nosti kannatustaan 0,8 prosenttiyksikköä yhteentoista pilkku 8 prosenttiin”

Tarkennusta:
Uni studio on uutiststudio.
Kaukojunat kulkevat normaalisti.
Maskin käyttöä suositteli ulkoministeri Pekka Haavisto.
SDP:n kannatus 20.5 prosenttia.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Torstaina 18.3.2021 07:26.

Tags: , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

http://viikkosanomat.fi/
2021/03/18/2021-maaliskuu-uutislahetys-torstaina-18-3-2021-klo-700-epataydellinen-maailma-mtvn-uutiset-classic-puheentunnistuksella/

Uutislähetys torstaina 18.3.2021 klo 7:00. Epätäydellinen maailma. MTV:n uutiset, Classic puheentunnistuksella.

Pääministeri Sanna Marin rajallatestauksista: ”Tämä ei ole päätös, jonka maan hallitus voisi tehdä." Lue!



"Jos se voisi tehdä, se päätös olisi varmasti jo tehty." Lue!


FINAL LAP & FINISH. Bolshunov vs. Kläbo. MM50. Kuvat. OSA1 - OSA2



Maaliskuun kahdeksas. Kansainvälisenä naistenpäivänä lehden logona on tänään erika.fi.



Arkisto 2006: Kansainvälisen naistenpäivän pyöräilyä kirkkaan kirpeänä pakkaspäivänä Suomessa.
08.03.2006 maaliskuun keskiviikkona klo 15.13. Kuva Pertti Manninen, Jyväskylä. Kuva


YK-päivä KANSAINVÄLINEN NAISTENPÄIVÄ

International Women's Day
Lue!


Kuvatervehdys Jyväskylästä. Kuvat


Kuvatervehdys Jyväskylästä. Kuvat


Arkisto 2006. Lapsenlapsi syleilee mummiaan lähtiessään kotimatkalleen tämän 90-vuotispäiviltä.




05.03.2006 maaliskuun sunnuntaina klo 15.28. Kuva


Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi


Arkisto 2001
Helsingin Sanomat julkaisi lauantaina 10. maaliskuuta 2001 KOTIMAA/ POLITIIKKA- sivun alaosassa koko sivun levyisenä seuraavan
jutun: "Erään kirjoituksen tarina" Lue!

2021. Etusivut

2021. Maaliskuu.
 Kuntavaalien siirtämistä kesäkuulle puoltaa ...
 
Kuvasarjat
...ministeriön mukaan myös THL:n arvio siitä, että riskiryhmät on kesäkuussa jo ehditty rokottaa hyvin kattavasti. Lue!


Viikkosanomat-blogi.
2021. Maaliskuu.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö astuu esiin koronakriisin hoidossa ja ulkopolitiikan johtamisessa Ilta-Sanomien haastatteluissa peräkkäin lauantaina 6.3.2021.
Lue!

LAINAUS NRO 1. POLITIIKKA
"Presidentti Niinistö Suomen pahentuneesta korona­tilanteesta IS:n erikois­haastattelussa: ”Nukuttiin kuin viatonta unta”
LAINAUS NRO 2. POLITIIKKA
"Presidentti Niinistö pitää kiinni ulkopolitiikan johtamisesta – vertaa Marinin twiittailua kahden edellisen pääministerin toimintaan

Lue!


2021. Helmikuu. Korona. Toimet. Hallituksen jahkailu jatkuu näyttävistä esiintymisistä huolimatta. Lue!

2021. Helmikuun 21.
Pääkirjoitus.
On edesvastuutonta järjestää valtakunnalliset vaalit, kun rokotuskattavuus on hyvin pieni. Lue!


Vuosi sitten. 2020. Maaliskuu. Koronantorjunta. Jokainen hukattu päivä on liikaa. Lue!

Kuvatervehdys Jyväskylästä. Kuvat

Kuvatervehdys Jyväskylästä. Kuvat

Arkisto 2006. Lapsenlapsi syleilee mummiaan lähtiessään kotimatkalleen tämän 90-vuotispäiviltä.



05.03.2006 maaliskuun sunnuntaina klo 15.28. Kuva


Yhteys - Dilemma
- Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen
- Yhteys: nettisanomat @hotmail.com
- Jokaiselle etusivulle!


2021. Maaliskuu.
Kauppalehti kiteyttää ongelman ytimen Marinin hallituksen koronastrategiassa. Lue!



Pääministeri Sanna Marin ja työ- ja elinkeinoministeri Mika Lintilä eduskunnassa huhtikuussa 2020 ilman maskeja. Lue!
Kuvan rajaus Pertti Manninen.


2021. Maaliskuu. Kansalaisten on hyvä muistaa, että Sauli Niinistö esitti vaalien siirtämistä Suomen EU-puheenjohtajuuden varjolla. Kaksi arkistokirjoitusta. Lue!

2021. Helmikuu. Korona. Toimet. Hallituksen jahkailu jatkuu näyttävistä esiintymisistä huolimatta. Lue!

2021. Helmikuun 21.
Pääkirjoitus.
On edesvastuutonta järjestää valtakunnalliset vaalit, kun rokotuskattavuus on hyvin pieni. Lue!

Vuosi sitten. 2020. Maaliskuu. Koronantorjunta. Jokainen hukattu päivä on liikaa. Lue!

Vuosi sitten. 2020. Maaliskuu. Pääministeri Sanna Marin luottaa koronaviruksen torjumisessa THL:ään, liikaakin? Lue!

Vuosi sitten. 2020. Maaliskuu. Pääministeri Sanna Marinin dramaattiset 2 tuntia keskiviikkoiltana 11.03.2020 kello 22.00 - 24.00. Lue!

Kuvatervehdys Jyväskylästä. Kuvat

Kuvatervehdys Jyväskylästä. Kuvat

Arkisto 2006. Lapsenlapsi syleilee mummiaan lähtiessään kotimatkalleen tämän 90-vuotispäiviltä.



05.03.2006 maaliskuun sunnuntaina klo 15.28. Kuva


Yhteys - Dilemma
- Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen
- Yhteys: nettisanomat @hotmail.com
- Jokaiselle etusivulle!


Pääministeri Sanna Marin ja työ- ja elinkeinoministeri Mika Lintilä eduskunnassa huhtikuussa 2020 ilman maskeja. Lue!
Kuvan rajaus Pertti Manninen.

EXTRA: Lahden MM-hiihdot 2001. Yksitoista päivää urheilua ja dopingia katastrofiin asti >>>



kilpakenttien doping-varjo.


2021. Helmikuun viimeinen päivä.


Kuvatervehdys Jyväskylästä.

Jyväsjärven luistinrata on vilkkaassa käytössä. Ronja-kissa tarkkailee kirkkaassa auringonpaisteessa pihan tapahtumia.

Keskustelu:
- Ja tuonkin
- Onko siinä joku sauvaluistelija tää vika on ihan kiva kun siellä näkyy siltakin
- Joo kaveri oli vuokrannut retkiluistimet niin siinä tulee sauvat mukana
- Hienoa!
Kuvat lähetti Erika N. 27.2.2021.


Yhteys - Dilemma
- Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen
- Yhteys: nettisanomat @hotmail.com
- Jokaiselle etusivulle!
- Kaiken keskellä aina läsnä!
Viikkosanomat- blogi
- Ilmoita ilmaiseksi sivu!

Arkisto sunnuntaina 5.3.2006.
Lapsenlapsi syleilee mummiaan lähtiessään kotimatkalleen tämän 90-vuotispäiviltä.

05.03.2006 maaliskuun sunnuntaina klo 15.28. Kuva Pertti Manninen, Helsinki.
http://www.nettisanomat.com/2006/03/05/etusivu.htm

Arkistosta:
2001. MAALISKUU.

Vallan väärinkäyttöä.

Ahtisaari ja Clinton junailivat ystäviään vapaiksi virkansa viime metreillä tai tunneilla.

Presidentti Bill Clinton teki viimeisillä virkatunneillaan useita epämääräisiä armahduspäätöksiä. Muun muassa veropetoksista epäilty Sveitsissä asuva liikemies-keinottelija armahdettujen joukossa. Nyt liittovaltion tuomarit tutkivat asiaa ja Clinton saattaa jopa joutua syytteeseen näistä armahduksista.

Yhtäläisyys presidentti Martti Ahtisaaren virkakautensa viime metreillä kulissien takana junailemaan niinikään Sveitsissä asuneen tohtori Hannes Kulvikin jälkiverojuttuun ja veroista vapauttamiseen on häkellyttävä.

Kulvik oli henkilö, joka vei Kouri-kauppojen 120 miljoonaa markkaa ulkomaille. Kulvik esiintyi asiamiehenä eikä koskaan saatu selville minne ja kenen taskuun rahat joutuivat. Verottaja katsoi, että ne olivat Kulvikilla ja määräsi jättimäiset Suomen suurimmat jälkiverot hänen maksettavakseen.

Verojen poistamiseksi ja Kulvikin maineen puhdistamiseksi tarvittiin presidentti Ahtisaarta.

Vastapalvelukseksi Kulvik etsi Ahtisaarelle erilaisia toimia "kansalaisjärjestöissä" ulkomailla hyvin viihtyvälle Ahtisaarelle.

pertti manninen, nettisanomat.com 15.03.01

(15.3.2001.) Lue!

2006. MAALISKUU.
Lennart Meri 1929- 2006


LINNUNRADAN TUULET. Dokumentti, 1978, 53 min, 16 mm, VHS. Ohjaus: Lennart Meri. Tuotanto: Sovfilm, Unkari Tv ja MTV (VAVK).

"Linnunrata johdatti Uralinmaan kätkyestä 29 suomalais-ugrilaista ja samojediläistä kansaa Volgan, Itämeren, Jäämeren ja Tonavan rannoille.Eestiläinen Lennart Meri on käynyt kuvaamassa näitä suomensukuisia kansoja etsien niitä yhdistäviä piirteitä. Suomalaisten, eestiläisten, unkarilaisten ja seitsemän muun yhä olemassa olevan suomensukuisen pikkukansan muinainen taikausko, laulut ja muu luova kansankulttuuri on elokuvassa tallennettu autenttisesti ensi kertaa, ja ehkä myös viimeistä kertaa. Elokuvassa on mm. maailman ensimmäinen elokuvattu shamanointikohtaus. Tämä tapahtuu shamaanin jurtassa kaukaisella Taimyyrin niemimaalla Koillis-Siperiassa."
SUOMEN ELOKUVAKONTAKTI/Dokumentit

(12.3.2006.) Kuva

2011. MAALISKUU.
Käskyttikö Harkimo teloituksen?

Jääkiekko on vauhdikas peli niin kiekkokaukalossa kuin sen ulkopuolellakin. Se on viihdettä ja bisnestä urheilun nimellä.

Siinä on sääntönsä pelaajille, joita tuomarit sitten vahtivat ja määräävät rangaistuksia rikkeistä. Säännöt on tietenkin tehty pelin ja pelaajien suojelemiseksi. Lajin harrastajat pitävät siihen kuuluvana erilaiset nyrkkitappelut ja kärhämät. Ne ovat siis sallittuja, toisin kuin esim. jalkapallossa, nyrkin iskusta ja läppäisystäkin joutuu armotta suihkuun!

Tällaiseen touhuun sitten lähtevät myös rahanhimoiset bisnesmiehet, jotka eivät vertakaan kavahda.
Tällainen on parhaimmillaan ja tietysti myös pahimmillaan Harry Harkimo, joka kabineteissa pitää huolen lajista ja myös viestittää tuomareille valtansa. Hän ajaa myös hyvin bisnesmiesten puolta pitäen liigan tosiasiallisesti suljettuna. Joinain vuosina aivan pokkana ihan päätöksillä suljettuna.

Harry Harkimon taustaan hyvin sopii tupakkamannekiinina toimiminen aikoinaan, ja olutmannekiinina toimiminen nykyään. Ahneus oli viime syksynä jopa niin suuri, että lauantain iltapäivällä aikaisemmin olleet ottelut siirrettiin ”myöhäisiltaan” perheiden ulottumattomiin, jotta olutta saataisiin myytyä enemmän. Oikeastaan tämä olikin hyväksi, koska ei kai siinä kovin ylevää ole, että lapsia viedään tappeluita katsomaan. Hintakin on aivan kauhea koko (köyhälle) perheelle.

Mikael Granlundin teloitus.

Luotan asiantuntijaan, joka tietenkin asetti itsensä likoon aika rohkeasti. UrhoTV:n kommentaattorina toiminut Juhani Tamminen piti Jokerien kapteenin Ossi Väänäsen tekemää taklausta törkeänä Mikael Granlundin päähän kohdistuneena iskuna, josta olisi hänen mielestään pitänyt lähettää Väänänen suihkuun.

Ohjelman lopussa Väänänen puolustautui ja piti luonnollisena, että hänen piti mennä kovaa tilanteeseen. Granlundin loukkaantumista hän ei omien sanojensa mukaan huomannut.

Aina kova työntö maalin edessä voi johtaa maalirautoihin törmäämiseen. Tässä sattui nyt niin, että Granlund sai siis kaksoisiskun, ensin Väänäsen ja sitten kaatuessaan maalin yläputken.

Granlund oli pitkään poissa kuvioista aikaisemman aivotärähdyksensä takia ja voi olla, että tässä tuli nyt pelaajauran loppu. Seuraava isku voi olla jo kohtalokas jo hengenkin säilymisen kannalta.

Käskytys?

Tämä on tietenkin kysymysmerkillä, mutta jääkiekkoa paremmin tuntevat voinevat aistia, että Väänänen teki sen mitä häneltä odotettiin: Granlundin eliminoimisen. Ellei sitten sanallisena, niin alitajullisena käskyttäjänä toimi Jokerien valmentaja Erkka Westerlund, jonka käskyttäjänä, jollei sanallisena niin ainakin alitajuisena Jokerien omistajana esiintyvä Harry Harkimo.

Harry ”Hjallis” Harkimon toiminnasta, asennoitumisesta peliin ja pelaajiin voivat taas paremmin asiaa tuntevat kertoa enemmän, mutta on Nettisanomatkin jotain vuosien varrella seurannut. Marraskuussa 1999 Nettisanomat kirjoitti:

”Vastustajan hakkaaminen on sallittu vain yhdessä urheilulajissa: nyrkkeilyssä. Tahallinen vahingoittaminen ei yhdessäkään, kun formula lasketaan pois urheilulajien joukosta. On masentavaa lukea Harry Harkimon ja Kalervo Kummolan hallitseman hockey-urheilun jatkuvasta sekoilusta. Tässä näyte ottelusta Jokerit-JYP.” http://www.nettisanomat.com/1999/11/25/n9917urheilu.htm

Nettisanomat. Pertti Manninen. Lauantai 2011-03-19 klo 13:11.

Lue!

2016. MAALISKUU.
Pääministerikin ymmärtää matalapalkkaisia naisia, hädän hetkellä.

Todistimme kaksi päivää sitten torstaina 17.03.2016 kummallisen näytelmän. Aamun radiossa pääministeri Juha Sipilä oli menossa ammattiliitto PAM:in, siis Palvelualojen ammattiliiton kokoukseen, jossa liiton hallitus oli päättämässä peruuko se päätöksensä olla olematta mukana "Suomen kilpailukyvyn pelastamisessa".

Pääministeri kertoi ymmärtävänsä pienipalkkaisten tai matalapalkkaisten naisten huolen toimeentulostaan. Tarkemmin sanottuna hän ei välttämättä itse ymmärtänyt tätä huolta vaan ymmärsi ammattiliiton huolen tästä.

Tähän oli nyt sitten ajauduttu, kun pääministeri Sipilä ryhtyi ylväästi jo lähes vuosi sitten toteuttamaan EK:n, Elinkeinoelämän keskusliiton, ja varsinkin sen puheenjohtaja Jyri Häkämiehen suunnitelmaa ammattiyhdistysliikkeen nujertamiseksi. Tietenkin tulos oli epävarma, mutta nyt sitä kannatti yrittää kun hallitukseen oli saatu petturipuolue Perussuomalaiset, joille mikä tahansa mäljyys kelpaisi, ainakin siis puolueen puheenjohtaja Timo Soinille. Kauanhan se kesti ennenkuin Soini asettui vastustamaan omaisuuden piilotuslakia, hallintarekisterilakia.

Keksittiin pakkolakeja ja muuta kivaa ammattiyhdistysliikkeen ja työtätekevien nujertamiseksi. Nyt kun sitten kaikki näytti päättyvän fiaskoon, pääministeri Sipilä joutui menemään naisvaltaisen liiton kokoukseen ja pyytämään armoa kasvojensa ja koko hallituksen pelastamiseksi. Saihan hän sitten liiton päätöksen muutettua ja ehkä hetkeksi helpotusta ahdinkoonsa.

Voihan tästä jotakin oppia, nöyryyttä, jos maaperä on otollinen. Tämä on tietenkin optimismia.

Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Perjantaina 19.03.2016, tasa-arvon ja Minna Canthin päivänä.

(19.3.2016) Lue!


Arkistosta:

2006. MAALISKUU. Maaliskuun sunnuntaina klo 11.24. "Kirpeän pakkasyön jälkeen kosteus kimaltelee nuorten koivujen oksilla auringon paistaessa häikäisevän kirkkaana ja suojaisissa paikoissa ihanasti lämmittäenkin maaliskuun puolivälin lähestyessä kovaa kyytiä." (12.3.2006.) Kuva

2011. MAALISKUU. Pääkirjoitus. Edes jotain. Tämä hallitus ja ministeri Suvi Lindén on saanut aikaan lain, että kaikkiin vakituisesti asuinkäytössä oleviin talouksiin on 1 megan laajakaistayhteys rakennettava. Tällä hetkellä se tapahtuu markkinaehtoisesti jolloin kustannukset voivat nousta huikeiksi. Lisäksi jotkut ovat sitä mieltä, että nopeus ei ole riittävä nykyajan tarpeisiin. Onhan tämä laki kuitenkin jotain verrattuna siihen, kun ei ollut mitään. Hyvä alku on kuitenkin olemassa. (3.3.2011) Lue!

2016. MAALISKUU. Kummallista kunniaa. Autoverosekoilun takuumies Autoliiton kunniajäseneksi. Presidentti Sauli Niinistö on nimitetty Autoliiton kunniajäseneksi. Hän otti nimityksen ilomielin vastaan. Kummalliseksi nimityksen tekee se, että ollessaan valtiovarainministeri hän oli se Suomen ministeri, joka oli vastuussa siitä, että autoverotus oli monta kertaa suoraan perseestä. EU lopulta moneen kertaan oikaisi valtiovallan sekoiluja ja palautti verotukset laillisiksi ... (17.3.2016) Lue!

Yhteys - Dilemma -

Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen - Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Jokaiselle etusivulle!

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat-blogi

Ilmoita ilmaiseksi sivu!

SIVULUETTELO KÄYNTI-
JÄRJESTYKSESSÄ:

nettisanomat.com - viikkosanomat.fi - sanomanetti.fi -
12.fi - hs27.com - viikko.fi - helkinginsanomat.com
sanomapark.fi
- kuvasanomat.fi - sanomatori.fi - sanomahouse.fi - helsinkisanomat.info - nettilehti.com - hs24.mobi - fy.fi - nettimobi.com - vuosisanomat.fi - sanomaviikko.fi - sanomasampo.fi - kuvaviikko.fi - vuosi.fi - sanoraama.fi - keskiviikko.fi - sanomadigi.fi - n1.fi - raw.fi - shit.fi - infoinfo.fi - iske.fi - elama.fi  - kuvala.fi -
12tori.fi - sanala.fi - sanat.fi - venus.fi - mummi.fi -
helsinki-areena.fi
 -
...
SIVULUETTELO KOKONAAN TÄÄLLÄ!!


2021. Helmikuu. Korona. Toimet. Hallituksen jahkailu jatkuu näyttävistä esiintymisistä huolimatta. Lue!


Pääministeri Sanna Marin ja työ- ja elinkeinoministeri Mika Lintilä eduskunnassa huhtikuussa 2020 ilman maskeja. Lue!


EXTRA: Lahden MM-hiihdot 2001. Yksitoista päivää urheilua ja dopingia katastrofiin asti >>>



kilpakenttien doping-varjo.


2021. Helmikuu. Pääkirjoitus.
On edesvastuutonta järjestää valtakunnalliset vaalit, kun rokotuskattavuus on hyvin pieni. Lue!




ELINA PEKKARINEN lapsiasiavaltuutettu
MITEN SUOJELEMME NUORIA?

Ylen A-studio keskiviikkona 17.2.2021 klo 21. Toimittajana Annika Damström.
Ohjelman esittely: "Oikeudenkäynti niin kutsutussa Koskelan tapauksessa alkoi. Miten lasten ja nuorten pahoinvointiin voitaisiin puuttua paremmin? Vieraana lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen." Lue!


2021. Helmikuun 15. Muista aina liikenteessä, monta vaaraa ompi eessä.
Uusimaa. Kirkkonummi. Lapinkyläntie. Sunnuntaina 14.2.2021 10:27. Kuva: Pertti Manninen.

2021. Helmikuun 14.
Hyvää ystävänpäivää!

Pallot väistivät täysosuman - tässä oikea lottorivi.
Pahamaineisen Guantanamon vankileirin loppulähestyy - Bidenin hallinto haluaa sulkea liki 20 vuotta toiminen leirin.

is.fi ja demokraatti.fi sunnuntaina 14.2.2021 5.57 ja 6.45.


2021. Helmikuun 12.Kemin bulktehdas on alan suurin investointi Suomeen.
Helkingin Sanomat perjantaina 12.2. 2021.


Muualla: Helsingin Sanomat: Kemin biotehdas on ala suurin investointi Suomeen.
Iltalehti: Metsä Group rakentaa uuden biotuotetehtaan Kemiin - kaikkien aikojen suurin metsäteollisuusinvestointi.
Ilta-Sanomat: Metsä Group rakentaa 1,6 miljardin euron biotuotetehtaan Kemiin – Suomen metsäteollisuuden kaikkien aikojen suurin investointi.
Lapin Kansa: Metsäjätti lunasti lupauksensa ja teki jätti-investoinnin Kemiin – yksityiskohdista oli tihkunut tietoa etukäteen, mutta kartonkitehtaan parannukset tulivat yllätyksenä.
mtvUUTISET: Metsä Group rakentaa biotuotetehtaan Kemiin – 1,6 miljardin euron investointi on alan historian suurin, työpaikkoja tulee 1500.
yleUUTISET: Metsä Group rakentaa uuden sellutehtaan, Kemissä iloitaan jätti-investoinnista – Katri Heiskanen: "Työpaikkoja tarvitaan".
Uusi Suomi: Historiallinen jätti-investointi – Kemiin nousee ”biotuotetehdas”.
JA
Helkingin Sanomat: Kemin bulktehdas on alan suurin investointi Suomeen. Helkingin Sanomat perjantaina 12.2. 2021.

"Bulktehtaasta biotehtaan ja biotuotetehtaan ja sellutehtaan kautta takaisin bulktehtaaseen." Koonnut. Pertti Manninen perjantaina 11.2.2021.


2021. Helmikuun 11. Argumentoinnin oppitunti. Soten lainmukaisuus taas ...
"Murtuma on erittäin pirtaleinen." Kuvannut A.S. Keski-Suomen keskussairaalassa syyskuussa 2000. Sivulle 7.9.2000.


Esimerkkinä HS:ssä julkaistu artikkeli: Soten lainmukaisuus taas arvioitavana.
Viikkosanomat, Helmikuu 11, 2021
Niin Aalto-yliopiston yritysjuridiikan professori Petri Kuoppamäki kuin HS:n toimittaja Teija Sutinen ansaitsevat ehdokkuuden vuoden parhaan argumentoinnin palkinnolle, jo nyt helmikuussa 2021.
Viikkosanomat. Pertti Manninen. Torstai 11.2.2021. 11:24. Lue!


HS 11.2.2021. Petri Kuoppamäki.

Teija Sutinen HS 10.2. 7:10
"Kilpailuoikeuden professori pitää ongelmallisena sote-lakeihin sisältyvää mahdollisuutta mitätöidä jo tehtyjä sopimuksia.

Professori Petri Kuoppamäki Aalto-yliopistosta pitää sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukseen sisältyvää vaatimusta mitätöidä jo tehtyjä sopimuksia hyvin ongelmallisena. ”Taannehtiva mitätöinti on länsimaisen oikeuskulttuurin näkökulmasta hyvin poikkeuksellinen toimi”, Kuoppamäki sanoo."

Juttu kokonaisuudessaan täällä.
Helmikuun 6. päivänä 2021.
Arkisto 2012.
"Miksi olette niin hienoina tänään?
- Nyt on saamelaisten syntymäpäivä." Lue!
Saamelaisten kansallispäivänä. LUE!
Helmikuun 5. päivänä 2021.
Arkisto 05.02.2004. J.L. Runeberg 200 vuotta.


Katkelma:
MUUTAMIA SANOJA LUONNOSTA, KANSAN LUONTEESTA JA ELINTAVOISTA SAARIJÄRVEN PITÄJÄSSÄ. LUE!
"Se tapahtui uudestaan ja uudestaan." Tuukka Tervonen. Lue!

"Vietetään 27 ensimmäistä vainojen uhrien muistopäivää eli YK määrittelemänä holokaustissa menehtyneiden muistopäivää" Lue!


1.1. Auld Lang Syne.Kuvasarja.

Tammikuu 2021.
Tuppurainen elvytysvälineestä: Suomi saa, mitä tilasi. Lue ja kuuntele!

2021. TAMMIKUU.
EU-elvytyspaketin mahalasku! Lue!


Koska kelkkasafareille ei ole tulijoita, suurin osa Mikkolan firman moottorikelkoista on myyty. Ostajia on ollut Helsinkiä myöten. Lue!


2021. TAMMIKUU. Biden ja Niinistö ja Trumppikin. Lue!


2021. TAMMIKUU. Kirkkonummen kirjasto-fiasko hieno lintuperspektiivistä! Oodi-arkkkitehtien mahalasku. Lue!

2021. TAMMIKUU. Suomi24.fi. Keskustelu. Juha Sipilän mukilointi eduskuntatalon lähellä. Lue!

2021. TAMMIKUU.
Kaatunut vai kaadettu. Talvikuvia.

2021. TAMMIKUU. PRESIDENTTI SAULI NIINISTÖ UUDENVUODEN-
PUHEESSAAN. ”TEIMME MÄÄRÄTIETOISESTI SELVÄKSI OLEVAMME OSA LÄNTTÄ." LUE!

2021. Helmikuun 12.

Kemin bulktehdas on alan suurin investointi Suomeen.
Helkingin Sanomat
Lue!


Helmikuun 11. Argumentoinnin oppitunti. Soten lainmukaisuus taas ...
"Murtuma on erittäin pirtaleinen." Kuvannut A.S. Keski-Suomen keskussairaalassa syyskuussa 2000. Sivulle 7.9.2000.


Esimerkkinä HS:ssä julkaistu artikkeli: Soten lainmukaisuus taas arvioitavana.
Lue!

Helmikuun 6. päivänä 2021.

- Nyt on saamelaisten syntymäpäivä." Lue!
Saamelaisten kansallispäivänä. LUE!


Helmikuun 5. päivänä 2021.
J.L. Runeberg


Katkelma:
MUUTAMIA SANOJA LUONNOSTA, KANSAN LUONTEESTA JA ELINTAVOISTA. LUE!


"Se tapahtui uudestaan ja uudestaan." Tuukka Tervonen. Lue!


"Vietetään vainojen uhrien muistopäivää eli YK määrittelemänä holokaustissa menehtyneiden muistopäivää" Lue!



1.1. Auld Lang Syne.Kuvasarja.

Tammikuu 2021.
Tuppurainen elvytysvälineestä: Suomi saa, mitä tilasi. Lue ja kuuntele!

2021. TAMMIKUU.
EU-elvytyspaketin mahalasku! Lue!


Koska kelkkasafareille ei ole tulijoita, suurin osa Mikkolan firman moottorikelkoista on myyty. Ostajia on ollut Helsinkiä myöten. Lue!

2021. TAMMIKUU. Suomi24.fi. Keskustelu. Juha Sipilän mukilointi eduskuntatalon lähellä. Lue!


"Suomi voittaa aina". KUVA

2.1.2021. Lauantai. Pääministeri Sanna Marinin uudenvuoden tervehdys 31.12.2020. Lue!



1.1. Auld Lang Syne

Kuvasarja

Paljonko ihminen maata tarvitsee?

2020. Marraskuu. Antti Herlin vältti rikossyytteen maakaupassa. Vain kaksi mediaa kertoi asiasta. YLE ja Viisykkönen. HS vaikeni kun olisi pitänyt kertoa omistajan asioista. LUE!

2020. Marraskuu. ”Kansa haluaa progressiivisen pääomaveron, Matti Vanhanen torjuu eliitin elkein.” LUE!

2020. Marraskuu. Kansanedustaja Harry Harkimo, tupakka-
mannekiinista venäläisten mannekiiniksi 4 miljoonan korvauksella, ainakin. LUE!

2020. Marraskuu. Suomen pankin pääjohtaja Olli Rehn on huolissaan. Kommentti: kukahan tämän töpeksi? LUE!

2020. Lokakuu. Hallitus jakaa rahaa koronasta riippumatta. ”Who has been swimming naked ”. Lue!

2020. Lokakuu. Hallitus jakaa rahaa. Osa2. Lukijan kommentti Annika Saarikon ja Jussi Halla-Ahon keskusteluun. Lue!

2020. Lokakuu. Pääministeri Sanna Marinin kysymykset THL:n pääjohtaja Markku Tervahaudalle IS:n mukaan. Lue!

SIVUSTOLUETTELO!


Yhteys - Dilemma
- Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen
- Yhteys: nettisanomat @hotmail.com
- Jokaiselle etusivulle!
- Kaiken keskellä aina läsnä!
Viikkosanomat- blogi
- Ilmoita ilmaiseksi sivu!


Tapahtuma-aika: 2001

Oikeuden oppitunti. Nro 1. Johdanto. (Velkomusasia ja kunnianloukkaus)

Nettinen.fi - Muutamaan oikeudenkäyntiin liittyviä asioita. Mukana asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky ja myyntipäällikkö Lauri Kara, Nordea Pankki ja sen edeltäjä sekä päätoimittaja Pertti Manninen, Nettisanomat. LUE!

SIVUSTOLUETTELO!



1.1. Auld Lang Syne
. Kuvasarja.


2021. TAMMIKUU. PRESIDENTTI SAULI NIINISTÖ UUDENVUODENPUHEESSAAN. ”TEIMME MÄÄRÄTIETOISESTI SELVÄKSI OLEVAMME OSA LÄNTTÄ." LUE!
2015 HEINÄKUU. PRESIDENTTI SAULI NIINISTÖN SELITYS, MIKSEIVÄT VENÄLÄISET PÄÄSSEET ETYK-JUHLAKOKOUKSEEN.

"Niinistön mukaan asia kaatui muiden EU-maiden vastustukseen." Yle uutiset. Niinistö toivoo selvempiä sääntöjä matkustuskieltoon. Kuvat: Pertti Manninen. KUVASARJA

Rakasta lähimmäistä niinkuin itseäsi. 
3 Moos 19:18

Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat.
Matt 7:12

Tse Kung kysyi: "Onko olemassa yhtä sanaa, jonka voisin ottaa elämänohjeekseni?" Kungfutse vastasi: "Sana on SHU, vastavuoroisuus: Älä tee toiselle sitä, mitä et tahtoisi heidän tekevän itsellesi".
Keskustelut 15:23  

Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle.
Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.  Tammikuu. Rakasta itseäsi!





"Suomi voittaa aina". Kuva: Pertti Manninen 28.7.2011.


Nuoruus

Nuorena luulee tietävänsä, mutta vanhana tietää luulevansa.
Kansainvälinen sanonta

Nuoruudessa sitä erehtyy luulemaan, että äly korvaa kokemuksen. Vanhuudessa taas erehtyy kuvittelemaan, että kokemus korvaa älyn.
Lyman Bryson

Saadakseen nuoruutensa takaisin ei tarvitse muuta kuin toistaa hölmöilynsä.
Oscar Wilde

Elämää voi ymmärtää vain taaksepäin, mutta sitä on elettävä eteenpäin.
Sören Kierkegaard

Nuorille on vähemmän haittaa omista virheistään kuin vanhempien ihmisten viisaudesta.
Denis Diderot

Paras on se, joka pystyy opastamaan itseään. Hyvä on myös viisaiden kuuuntelija. Mutta hölmöin on se, joka ei piittaa toisten neuvoista, vaikka häneltä puuttuisi ymmärrystä.
Hesiodos

Ystäväni, olen usein kuullut, että miehistä suurin on se, joka kysyy itseltään, mitä hänen on tehtävä ja seuraavaksi suurin on se, joka kuuntelee hyviä neuvoja.
Titus Livius

Puuvanhus vihertää joka kevät, mutta ihminen on vain kerran nuori.
Kiinalainen sanonta

Joka on nopea nuorena, se on virkku vanhanakin.
Suomalainen sanonta

Sille, minkä koet nuorena ja ensimmäistä kertaa, ei koskaan löydy vertaa.
Lauren Bacall

Tulla lujaksi, pysyä pehmeänä. Siinä haavetta kylliksi yhdelle elämälle.
Tommy Tabermann

Säilytä mielikuva elämästä, josta haaveilet, ja tee haaveistasi totta.
Norman Vincent Peale

Haaveet tärkeitä ovat, mutt' muista kuitenkin: monet unelmat haihtuvat, sinä tääl' olet huomennakin.
Tuntematon

(61) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Kesäkuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.






Ymmärrys

Herra, suo minun ennemmin ymmärtää kuin saada ymmärrystä.
Franciscus Assisilainen

Kun järki sekoittuu jaloimpiin aistimuksiin ja ne muodostavat yhden kokonaisuuden, tätä voidaan täydellä syyllä nimittää elävän olennon olemassaolon pelastajaksi.
Platon

Tämä maailma on komedia niille, jotka ajattelevat ja tragedia niille, jotka tuntevat.
Horace Walpole

Niin kauan kuin ihminen ajattelee, hän on vapaa.
Ralph Waldo Emerson

Ei riitä, että järki on terävä. Tärkeintä on käyttää sitä oikein.
René Descartes

(41) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Huhtikuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012. 

 


Musiikki ja rakkaus

All yoy need is love
Lennon/McCartney

Rakkautesi tähden, antaisin kuun jos se olisi annettavissani.
Graham Gouldman - For Your Love

Rakkaus on ruusu, jota ei tule poimia. Se kasvaa vain köynnöksessä.
Neil Young - Love is a rose

Sitähän se kaikki on, rakkautta, rakkautta vaan. 
Dave Lindholm - Sitähän se kaikki on

Kirosanan kaltainen on lempi pohjoisen
Ismo Alanko - Rakkaus on ruma sana

Haluan rakastaa sinua niin kuin merimies rakastaa merta
Kingston Wall - Used to feel before

Syvällä, syvällä sisimmässäni, kulta, tarvitset rakkauttani
Bonham/Dixon/Jones/
Page/Plant -Whole Lotta Love

Jos kuningas rakastaa musikkia, on se hyväksi maalle.
Mecinus

Ilman musiikkia elämä olisi virhe.
Friedrich Nietzsche

Jos säveltäjä olisi kyennyt sanomaan sanottavansa sanoin, ei hän olisi vaivautunut sanomaan sitä musiikilla.
Gustav Mahler

Ihmiset julistavat olevansa musiikin rakastajia, mutta suurimmilta osin he eivät anna ilmi mielipiteissään ja elämissään, että he olisivat kuulleet sitä.
Henry David Thoreau

Minulla on omat erityiset suruni, rakkauteni, iloni, ja sinulla on omasi. Mutta suru, ilo, kaipuu, toivo, rakkaus, kuuluvat meille kaikille, kaikkina aikoina ja kaikissa paikoissa. Musiikki on ainoa tapa, jolla tunnemme nämä tunteet yleismaailmallisina.
H. A. Overstreet

Musiikki ilmaisee sen, jota ei voi sanoa ja josta on mahdotonta olla vaiti.
Victor Hugo

Musiikki on sanoja etsivää rakkautta.
Sidney Lanier

(62) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Kesäkuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.





Maaliskuu. Lapsuus

Lapsi, jota ivataan, oppii pelkäämään. 
Lapsi, jota arvostellaan, oppii tuomitsemaan.
Lapsi, jota petetään, oppii pettämään. 
Lapsi, joka kohtaa vihamielisyyttä, oppii hyökkäämään.
Lapsi, joka saa hellyyttä, oppii rakastamaan. 
Lapsi, jota rohkaistaan, oppii luottamaan itseensä.
Lapsi, joka saa tuntea totuuden, oppii ymmärtämään oikeutta. 
Lapsi, jota kiitetään, oppii olemaan kiitollinen.
Lapsi, joka näkee annettavan omastaan muille, oppii olemaan huomaavainen.
Lapsi, joka saa tietoa, oppii tuntemaan viisauden.
Lapsi, jota kohtaan tunnetaan kärsivällisyyttä, oppii olemaan pitkämielinen.
Lapsi, joka elää onnellisena, löytää rakkauden ja kauneuden.

Ronald Russell

(28) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012. 





2019  

Seuraavan kirjoituksen poistamismääräyksen korkein oikeus palautti hovioikeuden uudelleen käsiteltäväksi. Kirjoitus nyt hovioikeuden hyväksymässä muodossa.

http://www.nettisanomat.com/
2019/06/30/etusivu.html#hyvan

 

Vuosisanomat 2019. Politiikka. Pääministeri Juha Sipilän hallituksen taivalluksen päättyessä. Lue!

Vuosisanomat 2019. Politiikka. Pääministeri Antti Rinteen hallituksen puolivuotisen taipaleen aikaan.
KESÄLLÄ - SYYSKUU - LOKAKUU - MARRASKUU - MARRASKUU. POSTI. SALMÉN.

Vuosisanomat 2019. Politiikka. Pääministeri Antti Rinteen ero ja pääministeri Sanna Marinin aloitus. Lue!





2017- 2018

 

2017. Saamelaisten kansallispäivä. Saamelaisten oikeudet eivät toteudu Suomessa. Mielipidekirjoitus. LUE!


2018. Saamelaisilla syvä epäluottamus valtiovaltaan totuus- ja sovintokomission muodostamisessa.
"... Ja on myös tärkeää näyttää, että emme suostu uhreiksi. ... Epäluottamus nousi esiin myös täysistunnon puheenvuoroissa. ... Myös nuorilla saamelaisilla on epäilyksensä ... Kysymykseen rehellisyydestä valtiosihteeri vastaa näin. ...
Kuvasarja


Anne Nuorgam






Paula Lehtomäki




2013

 

Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta! 

 

Sunnuntai 2013-04-21: Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta! Suomalaiset Euro- ja Emu-intoilijat Ylen esittämässä dokumentissa 21:49, 21:54 ja 22:07. Kuvat: Pertti Manninen.

3 kuvaa sivulla:
http://www.nettisanomat.com/
2014/08/08/kuvasivu.html


 

2004  

2004
"Ote vanhustenhuollon arkipäivästä kirvonnut."



01.01.2006 tammikuun sunnuntaina klo 08.59. Kuva. "Herää Suomi!". Pertti Manninen. Sarjasta "He rakensivat tämän maan", tulossa ja sarjasta "Puu eri vuoden- ja vuorokaudenaikoina", tulossa.


Helsingin Sanomat maanantaina 27. joulukuuta 2004. Vieraskynä.
Elli Aaltonen. Anja Lehtonen.

http://www.nettisanomat.com/
2006/01/011/etusivu.htm#otekuva
 

2007

 

1957
ARKISTO 2007.

Kuva 50 vuotta aikaisemmin 1957.

Kuvia sunnuntaina 2007-01-07. Året var 1957. Dokumentär av Jonas Fohlin, Olle Häger och Kjell Tunegård. SVT2. "Förbjud atomvapnen", Uimarannalla ja Professori elokuvasta Mansikkapaikka .Igmar Bergman 1957. Ohjelmassa näytettiin myös Laika-koira, ensimmäinen elävä olento avaruudessa. Vuosi oli 1957. Klo  21.15- 21.35. Kuvat. Pertti Manninen.
http://www.nettisanomat.com/
2007/01/09/aretvar1957.html

 

2009

 

10 vuotta sitten. 2009. Heinäkuu. Nro 1000.
Asianajajan tekaistu kirje
Kevan ex-Kauppinen paranteli joitain kuitteja, poliisi tutkii. Toisenlainen stoori on siinä kun Nettisanomat tuomittiin aikoinaan asianajajan kunnianloukkaamisesta, kun lehti oli käyttänyt ilmaisua ”(poistettu 14.12.2015)”. Toistettakoon siis että Nettisanomat ja sen päätoimittaja tuomittiin korvauksiin ja sakkoihin, joten oikeuden mukaan (poistettu 24.02.2016).

Sama oikeus oli myös sitä mieltä, että asianajaja oli pyytänyt loukkaavien kirjoitusten poistamista ja koska lainvoimaisessa päätöksessä näin todetaan, niin on sitten pyytänyt. Oikeasti ei näin ole tapahtunut, esitetyt asiakirjat eivät tukeneet tätä. Vain asianajajan valehtelu ja esitutkijoiden ja syyttäjän harhaanjohtaminen johti oikeuden tähän tulokseen.

Asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen ky, esitti myös esitutkintapyynnössään tekaistun kirjeen, josta sai käsityksen että hän olisi sen lähettänyt. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut, tarkkaan katsoen kirje oli allekirjoittamaton ja mitään varmuutta milloin se oli kirjoitettu ei ole, se on siis tekaistu.

Kunnianloukkausoikeudenkäynnissä Nettisanomien päätoimittaja Pertti Manninen kiinnitti siihen huomiota. linkki, mutta kirjettä ei käsitelty koska se ei tullut mukaan enää varsinaiseen oikeudenkäyntiaineistoon.

Lue! Asianajaja voitti kunnianloukkausjuttunsa. http://www.12.fi/lakisanomat/
2007/10/24/etusivu.htm


Lue! Kihlakunnanvoudin Nettisanomien sivujen sulkemista koskeva päätös. http://www.nettisanomat.com/
2008/06/06/etusivu.htm
#vaitepaatos


Pertti Manninen, Nettisanomat klo 13:40 perjantaina 2009-07-17. Peurunka, bussille kiiruhtaen.


http://www.nettisanomat.com/
2009/07/17/etusivu.htm

 


2001
 


SMILE
from MODERN TIMES

Lyric by
JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS
Music by
CHARLIE CHAPLIN

Moderately, with great warmth

 

SMILE, thou' your heart is aching,
SMILE, even tho' it's breaking,
When there are clouds in the sky,
you'll get by,
If you SMILE though your fear and sorrow,
SMILE and maybe tomorrow,
You'll see the sun come shining thru
for you.

Light up your face with gladness,
Hide ev'ry trace of sadness.
Alto' a tear
may be ever so near,
That's the time you must keep on trying,
SMILE, what's the use of crying,
You'll find that life is still worth while,
If you'll just SMILE.

AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle. Kasvoillesi onni suo.

Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,
niin, hymy AIN'.

 

Moderately, with great warmth

AIN' - HYMY

suomennos: pertti manninen,
1.0-versio, 17.05.01



modern times - nykyaika. kuvitelma.


http://www.nettisanomat.com/ 2001/05/17/hymy.htm

 

Nettisanomat
Viikkosanomat

Sanomanetti
Kuvasanomat
Sanomatori
Härkää sarvista 
12.fi

 

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi  

05.02.2021 (90 kpl)


Viiikkosanomat.fi - 2021/03/26 - N:o 2368 - Jälkisana. pääministeri Sanna Marinin lausuntoon liikkumisrajoitusten kahdesta välttämättömästä kriteeristä. Pertti Manninen. - Uutislähetys tiistaina 23.3.2021 17:00. Yle Radio1. Sarjasta Epätäydellinen maailma. Puheentunnistuksella. - 19.2.2021. Minna Canthin päivä. Tasa-arvon päivä. "Minna Canth muistettuna". Jyväskylä. Kirkkopuisto. Tiistai 2013-03-19 16:45. Kuva: Pertti Manninen. - Arkisto. 2001. Vallan väärinkäyttöä. Ahtisaari, Clinton. 15.3.2001 2006. Lennart Meri 1929- 2006. 14.3.2006 2011. Käskyttikö Harkimo teloituksen? 19.3.2011 2016. Pääministerikin ymmärtää matalapalkkaisia naisia, hädän hetkellä. Sipilä. 19.3.2016. - Uutislähetys torstaina 18.3.2021 klo 7:00. Epätäydellinen maailma. MTV:n uutiset, Classic puheentunnistuksella. - Pääministeri Sanna Marin rajallatestauksista: ” Tämä ei ole päätös, jonka maan hallitus voisi tehdä. Jos se voisi tehdä, se päätös olisi varmasti jo tehty.” Ylen Ykkösaamussa toimittaja Seija Vaaherkumpu. - VUOSI SITTEN Maaliskuu 2020. Koronantorjunta. Jokainen hukattu päivä on liikaa. Vauhtia valmiuslain käsittelyyn. - Vuosi sitten. Nettisanomat 13.1.2020. Pääkirjoitus: SUORA ”Marinin ja Löfvenin ensitapaaminen kiinnostavaan kohtaan”. - Maaliskuun kahdeksas. Kansainvälisenä naistenpäivänä lehden logona on tänään erika.fi. - Kuntavaalien siirtämistä kesäkuulle puoltaa ministeriön mukaan myös THL:n arvio siitä, että riskiryhmät on kesäkuussa jo ehditty rokottaa hyvin kattavasti. Linkki - Tasavallan presidentti Sauli Niinistö astuu esiin koronakriisin hoidossa ja ulkopolitiikan johtamisessa Ilta-Sanomien haastatteluissa peräkkäin lauantaina 6.3.2021. Linkki - Kuvatervehdys Jyväskylästä. Jyväsjärven luistinrata on vilkkaassa käytössä. Ronja-kissa tarkkailee kirkkaassa auringonpaisteessa pihan tapahtumia.-- Saamelaisten kansallispäivä. Arkisto 2007. Yle:n kuvia. - Asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky. Asianajajan tekaistu kirje. Pekka Mononen - Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm. - SMILE from MODERN TIMES - "Förbjud atomvapnen". 1957 KUVA - etusivu - Perjantai 26.3.2021. - Kuvasanomat - Sanomatori - Viikkosanomat - Härkää sarvista - 12.fi -

N:o 2368 Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com

Sivu 2021-03-26 ja 2021-03-29, nettiin 2021-03-29 15:53, linkkejä 2021-03-29.


parhaat uudet ... banneri 2018-07-31 alkaen.
2021. Etusivut

 


Takasisulla:
2020. Helmikuu. Suomi voittaa aina?

Ja muita vanhempia kirjoituksia ja kuvia!

Takasivulle!


 

 

Sivun alkuun!

 

Nettisanomat.com-sivuston rinnakkaissivuina (18.03.2021 - 01.10.2021) nettiin maanantaina 11.10.2021.