N:o 2426 - Sunnuntai 2021-10-24

Kryptovaluuttojen suosio kasvaa koko ajan

Viime vuosien aikana kryptovaluutat ovat yhä tiukemmin vallanneet alaa. Ensimmäinen kryptovaluutta oli Bitcoin, joka ilmestyi internetiin vuonna 2009. Näin ollen Bitcoin on jo yli 10 vuotias ja sen jälkeen on syntynyt monia altcoineja. Tällä hetkellä altcoineja, eli ensimmäisen kryptovaluutta Bitcoinin jälkeen syntyneitä kryptovaluuttoja on yli 12 000 erilaista. Uusia kryptovaluuttoja syntyy koko ajan, joten luku muuttuu tiuhaan ja on hankala pysyä perässä kryptovaluuttojen määrässä.

Bitcoin on viime vuosina noussut ehdottomasti myös esimerkiksi sijoittajien suosioon, sillä sen arvo on noussut koko ajan suuremmaksi ja suuremmaksi. Bitcoiniin sijoittajille on olemassa monia erilaisia välityspalveluita, neuvontaa sekä Bitcoin Code -robotti. Näin sijoittamisesta pyritään tekemään entistä helpompaa ja mukavampaa sekä houkuttelevampaa. Esimerkiksi edellä mainittu Bitcoin Code -robotti auttaa sijoittajia automatisoimaan kaupankäyntiään, jolloin sijoittaminen ei ole niin haastavaa.

Suosituimmat kryptovaluutat 2021

Kryptovaluuttojen suosio vaihtelee tiuhaan erityisesti tuoreimpien altcoinien kohdalla. Kuitenkin Bitcoin on kryptovaluuttana suosittu ja turvallinen kohde, sillä se on pitänyt suosionsa alusta alkaen. Bitcoin on ehdottomasti suosituin kryptovaluutoista ja sen perässä tulevat Ethereum, Tether, Cardano, Dogecoin sekä Ripple.

Kryptovaluuttojen arvoon eivät vaikuta keskuspankin, kuten perinteisiin valuuttoihin, vaan kryptovaluuttojen kohdalla suosio perustuu kysyntään ja tarjontaan. Kryptovaluuttojen arvo voi heilahdella - ja heilahteleekin usein nopeasti suuntaan sekä toiseen. Näin ollen sijoittaessa kryptovaluuttaan, kannattaa tutustua aina etukäteen eri valuutta vaihtoehtoihin. Suosituimpiin valuuttoihin sijoittaminen voi olla turvallisin vaihtoehto. Näin ollen kun kysyntä ylittää tarjonnan, niin hinnat nousevat. Kun taas tarjonta ylittää kysynnän, niin arvo laskee.

Mikä kryptovaluutoissa houkuttaa?

Kryptovaluuttojen käyttö houkuttaa, sillä ne koetaan hyvin turvallisiksi, sekä helpoiksi maksutavoiksi. Myös kryptovaluuttojen tuoma anonyymiys on isossa osassa päätöstä käyttää kryptovaluuttoja. Toisaalta samalla kryptovaluutat tuovat läpinäkyvyyttä yrityksille, jotka hyväksyvät kryptovaluutat maksutapana. Kaikin puolin kryptovaluutat koetaan siis turvallisiksi ja helppokäyttöisiksi internetissä. Käyttö on usein nopeampaa kuin verkkopankissa maksamalla ja valuutta siirtyy aina välittömästi, ilman viivettä.

Kryptovaluutat yleistyvät koko ajan

Kryptovaluuttojen käyttö on lisääntynyt koko ajan ja internetissä moni yritys jo hyväksyy osan kryptovaluutoista maksutapana. Yleensä internetissä olevat verkkokaupat sekä muun muassa nettikasinot, ovat ottaneet käyttöönsä maksutapana kryptovaluutat, joista yleisimmin listoilla ovat Bitcoin, Ethereum sekä Ripple. Mutta eniten suosion kasvusta kertoo se, että kryptovaluutoista muun muassa Bitcoin on löytänyt tiensä ruokakauppoihin. Näin ollen onkin hyvin selvää, että kryptovaluuttojen käyttö lisääntyy koko ajan.

Kryptovaluuttojen yleistyminen onkin ollut odotettavissa. Yleistymisen taustalla kaikuu edelleen Bitcoinin arvio, että valuutta tulee jonain päivänä olemaan kaikkien kansojen yhteinen valuutta. Vaikka näin ei todennäköisesti tule olemaan, niin ainakin kaikkialla on kuitenkin ihmisiä, jotka kryptovaluuttoja käyttävät. Ja näin ollen kryptovaluuttojen käyttö kattaa koko maapallon.

Kryptovaluuttojen verotus saattaa mietityttää

Kryptovaluutat ovat vielä hieman tuore asia, joten sen verottaminen on vielä hieman haasteellista. Kuitenkin verotukseen on perehdytty ja tarvittaessa verotus tyyliä tullaan muuttamaan. Kryptovaluuttojen verotus on kuitenkin ehdottomasti aihe, johon sijoittajan kannattaa perehtyä kunnolla. Verotus tapahtuu kuten arvopaperien kohdalla aina tapahtuu, vaikka kryptovaluuttoja ei arvopapereiksi lasketa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että sijoittajan tulee maksaa luovutusvoitostaan luovutusvoittoveroa pääomatuloveroprosenttien mukaan 30%. Jos summa on suurempi kuin 30 000 euroa, niin ylimenevältä osuudelta veroa maksetaan 34%.

Kryptovaluuttojen kohdalla luovutusvoitto realisoituu tietyissä tilanteissa, eli silloin kun kryptovaluuttaa vaihdetaan euroiksi, toiseen kryptovaluuttaan tai sillä tehdään erilaisia hankintoja. Näin ollen kryptovaluutat eivät ole verotettavissa ennen kuin niitä käyttää jollain tavalla, oli kyseessä sitten muuttaminen euroiksi tai esimerkiksi palveluiden maksaminen.



Blogi: 2009 - 2021

Viikkosanomat.fi - Kaiken keskellä aina läsnä! - Kuvia ja kirjoituksia - Viikkosanomat-blogi 2009 alkaen.- Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com. Sanomanetti - Nettisanomat - 12.fi - Sanomatori - fy.fi - infoinfo.fi - venus.fi - viikkosanomat.fi -

N:o 2426 - Sunnuntai 2021-10-24

 

Sivun alkuun!